Tylsää asemalla
Asemalla saa aina odottaa. Junaa, bussia, kyytiä, jotain joka veisi pois tai jonnekin. Ja kuten lapsena, aika alkaa heti hidastua, kun sen kulumista oikeasti seuraa. Viisi minuuttia voi olla ikuisuus, vaikka samalla muut ihmiset näyttävät ehtivän kaikkialle.
Tylsää asemalla leikittelee juuri sillä oudolla odottamisen tilalla. Kun ei ole mitään järkevää tekemistä, keho alkaa löytää omat asentonsa: nojataan, roikutaan, lojotaan ja valutaan vähän sinne tänne. Ulkopuolelta meno saattaa näyttää jopa siltä, että ollaan vähän humalassa, pummilla tai muuten vain eksyksissä. Todellisuudessa kyse on vain siitä, että aika ei kulu tarpeeksi nopeasti.
Liukuportaat ovat aina hitaammat kuin muistaa. Hissi menee tietenkin jokaisessa kerroksessa ja ottaa kaikki muutkin kyytiin. Muut juoksevat, mutta itse miettii, miksei aika voisi tällä kertaa vain vähän riennellä. Asemalla ei oikein ole mitään järkevää tekemistä kahvikupin lisäksi.
Kahvikuppi sentään tietää tehtävänsä: ota minut mukaan. Kumpa juna jo tulisi ja ottaisi mukaan.
Teos on inspiroitunut Angelina Mangon La Noia -kappaleesta, jonka nimi tarkoittaa tylsyyttä. Vihreä, hieman grungemainen tunnelma tuo asemalle oman pysähtyneen maailmansa. Myös pukeutumisella leikittelen vähän hampuusin, raggarin tai muuten vain asemalle eksyneen tyypin estetiikalla. Roikkuva olemus ja pitkäksi venähtänyt naama voisivat antaa ymmärtää, että tässä on tullut valvottua vähän liian pitkään tai jäätyä asemalle asumaan. Todellisuudessa mitään dramaattisempaa ei ole tapahtunut – on vain tylsää. Tylsyys saa meidän kaikkien naamat pitkäksi ja kehon valumaan vähän kasaan.
Ja ehkä juuri sitä tylsyyttä me aikuisina kaipaamme. Lapsena ei ollut taskussa jatkuvasti ruutua täyttämässä jokaista tyhjää hetkeä. Kun odotettiin, odotettiin. Kun oli tylsää, oltiin tylsistyneitä. Aika mateli, ja juuri siinä tyhjässä ajassa mieli sai harhailla omia polkujaan.
Ruuduton aika kuulostaa nykyään melkein ylellisyydeltä. Sellaiselta, jota pitäisi oikein opetella. Antaa aivoille lupa olla tekemättä mitään, kyllästyä ja lojua. Ehkä tylsyydessä ei lopulta olekaan kyse siitä, ettei tapahtuisi mitään, vaan siitä, että meille jää tilaa keksiä itse, mitä voisi tapahtua.
Siihen asti voidaan tietysti ottaa kahvi. Ja odottaa sitä junaa.
Malli: Kaisa Rask
