Kuvasarjassa eletään syvän viininpunaisen ja magentan maailmassa, jossa Sinikka Lumiluodon klovnihahmo astuu esiin täydellä vakavuudella – ja kaatuu siihen saman tien. Punainen nenä, pyöreät lasit ja baskeri luovat hahmon, joka ottaa itsensä äärimmäisen tosissaan, vaikka bingopallot vierivät lattialla ja punaiset sukat pilkistävät housunlahjasta.

Hahmo elää eleissä: ryhdikäs ranskalainen ylhäisyys yhdistyy lapsenomaiseen kummastukseen, kun hedelmätarjotin keikkuu kädessä ja katse tuijottaa suoraan kameraan kuin koko maailma olisi yhtä suurta arvoitusta. Jokainen kuva tasapainoilee koomisen ja arvokkaan välillä – naurettava ottaa itsensä vakavasti, ja juuri se tekee siitä hauskan.

Sarjan keskellä Sinikka riisuu naamion. Ilman punaista nenää ja silmälaseja jäljelle jää ihminen itse – lempeä katse, kädet leuan alla, sormissa hopeasormukset. Tämä rinnastus muistuttaa, että suuren lavahahmon takana on aina myös tekijä, joka on luonut sen.

Lopputulos on muotokuvasarja, joka näyttää rohkeasti molemmat puolet – esiintyjän ja ihmisen. Vekkulimaisuus ei tässä ole pelkkää hupia, vaan tapa kertoa jotain aidosta persoonasta, vaikka kuinka leikkimielisestä naamiosta käsin.